Lähdimme siis matkalle kohti suurta ja kaunista Pietaria kesäisen aurinkoisena elokuun torstaina, tarkemmin sanottuna 26 päivä, samassa vaunussa lastillinen espanjalaisia seuranamme. Voidaankin todeta ettei matka tämänkaltaisessa seurassa ollut turhan hiljainen ja rauhallinen. Tästä huolimatta matka Kouvolasta kuvankauniin ja historiallisen Karjalan sekä Viipurin läpi Pietariin sujui suuremmitta kommelluksitta ja vaikeuksitta. Jopa epäystävällisiksi ja ankeiksi mainostetut Venäjän tullivirkailijat olivat valoisaa seuraa suomalaisiin vastineisiinsa verrattuna.
Pietarissa meitä odotti oikein mukava yllätys (osittain kylläkin valmiiksi odotettu), nääs nimikylttiä heiluttava venäläinen joka osasi jopa suomea. Häntä seuraten löysimme taksimme, joka oli aseman lähettyvillä valmiiksi odottamassa saapumistamme, ja saimme kyydin IMOP:iin. IMOP on yliopistomme kansainvälinen osasto, jossa saimme jonkin aikaa keskustella puljun porttivaksin kanssa, jotta pääsimme sisään. Kyseinen iäkäs ja leppoisa herra osasi puolenkymmentä sanaa suomea ja vielä vähemmän englantia. Kun otetaan vielä huomioon, ettei meidän venäjän taitomme ole mikään loistelias, saatiin aikaiseksi pienoinen sotku. Lopulta pääsimme sisään porteista ja meitä vastaan tuli joku henkilö, joka pyysi meitä ensin odottamaan ja sitten neuvoi meitä menemään 7. kerrokseen. Tämä kyseinen henkilö puhui jopa vähän englantia, mutta suomalaiseen tasoon suhteutettuna hänen kielitaitonsa oli hieman heikohko.
Kerroksestamme löysimme kerrosvahdin, jonka tarkoituksena oli ohjata meidät huoneeseemme ja antaa meille avaimet. Kyseinen henkilö ei tietenkään puhunut kuin venäjää, joten meillä oli pienoisia kommunikointivaikeuksia mm. papereita täytellessä. Vihdoin ja viimein saimme avaimet ja saatoimme heittää kamat huoneeseen ja jatkaa matkaa kohti huonetta 218, jonne joku oli meidän jossain välissä käskenyt.
Huoneessa 218 odotti Yekaterina. Hän kertoi meille selkeällä ja hyvin ymmärrettävällä englannilla mitä seuraavina päivinä tapahtuisi ja mitä meidän pitäisi tehdä, jotta saisimme opiskelijakortit, viisumit ja rekisteröityisimme asukeiksi. Tässä pienessä huoneessa tapasimme siis ensimmäisen ja tähän mennessä ainoan henkilön joka oikeasti puhui ja ymmärsi englantia. Tämä on kieltämättä varsin varteenotettava saavutus, kun kyseessä on yliopiston kansainvälinen osasto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti